02.11.2016

Partneran sijoituskohteen Suomen Hoivatilat Oyj:n liiketoimintakatsaus 1-9/2016

Hoivatilat jatkaa vahvaa kasvua. Yhtiön liikevaihto oli katsauskaudella 5,3 miljoonaa euroa ja tulos 9,7 miljoonaa euroa. Hoivatilat nostaa taloudellista ohjeistusta vuoden 2017 osalta ja yhtiössä on päätetty käynnistää selvitystyö siirtymisestä Nasdaq OMX Helsingin päälistalle vuonna 2017.

Lue tiedote kokonaan (PDF)

20.10.2016

Partneran sijoituskohteen Suomen Hoivatilat Oyj:n sadas hoivahanke käynnistyy

Hoiva- ja päiväkotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen erikoistuneen Hoivatilojen vuosi 2016 on edennyt vauhdikkaasti. Marraskuussa käynnistyy yhtiön historian sadas kiinteistöhanke Keravalle, jonne rakennetaan kehitysvammaisten palvelukoti. Samalla Keravasta tulee 50. kunta, jonne Hoivatilat on toteuttanut palvelukiinteistöjä.

Lue tiedote kokonaan

11.10.2016

Partneran tytäryhtiö SystemaStore Oy vahvassa vireessä

Partneran kokonaan omistama, tietokoneita ja ICT-järjestelmiä myyvä SystemaStore on kasvattanut liikevaihtoaan kannattavasti jo 12 vuotta. Nyt yritys tähtää jo kolmanteentoista perättäisen kasvun vuoteen.

Lue tiedote kokonaan (PDF)

05.10.2016

Partnera Oy:n puolivuotiskatsaus 2016

Partneran liikevaihto ja tulos kehittyvät odotetusti vuoden 2016 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Konsernin liikevaihto oli 12,0 miljoonaa euroa ja konsernin tulos noin 2,5 miljoonaa euroa.

Lue tiedote kokonaan (PDF)

21.09.2016

Partneran sijoituskohteen Suomen Hoivatilat Oyj:n puolivuotiskatsaus 1-6/2016

Kannattava vahva kasvu jatkuu. Hoivatilat odottaa vuoden 2016 liikevaihdon olevan 7,3 - 7,5 milj. euroa aikaisemman ohjeistuksen 7,0 milj. euroa sijaan.

Lue tiedote kokonaan (PDF)

Tilaa Partneran uutiskirje sähköpostiisi!

Ajankohtaista tietoa Partnerasta muutaman kerran vuodessa