Partnera on päättänyt selvittää Hoivatilat-omistukseensa liittyviä strategisia vaihtoehtoja

ke 9. toukokuuta 2018 16.00.00

Partnera Oy:n omistamat tytäryhtiöt Nurture Property Holding Oy ja Nurture Real Estate Holding Oy (yhdessä ”Partnera”) ovat päättäneet selvittää strategisia vaihtoehtoja Suomen Hoivatilat Oyj:n (”Hoivatilat” tai ”Yhtiö”) omistuksensa osalta, mukaan lukien mahdollinen järjestely tai järjestelyt, jotka toteutuessaan voivat johtaa omistuksen vähentämiseen yhdessä tai useammassa vaiheessa. Partnera on tällä hetkellä Hoivatilojen suurin omistaja ja omistaa 4.767.012 Yhtiön osaketta, edustaen 18,74 prosenttia kaikista Hoivatilojen osakkeista ja äänistä.

Selvitystyön tausta

Partnera teki nykyisen sijoituksensa Hoivatiloihin vuonna 2015 ennen Yhtiön listautumista. Hoivatilat listautui Helsingin Pörssin First North -markkinapaikalle maaliskuussa 2016. Listautumisessa Hoivatilat hankki 17 miljoonaa euroa oman pääoman ehtoista rahoitusta pääosin uusilta sijoittajilta. Hoivatilojen voimakkaan kasvun jatkuessa Yhtiö teki päätöksen siirtyä edelleen Nasdaq Helsingin pörssilistalle maaliskuussa 2017 ja kasvunsa rahoittamiseksi myös toteutti pian pörssilistalle siirtymisen jälkeen uuden 32 miljoonaan euron suunnatun osakeannin.

Partnera on pysynyt Hoivatilojen omistajana läpi vaiheen, jonka aikana Hoivatilojen kiinteistöportfolio on lähes kolminkertaistunut vuoden 2015 lopun 90 miljoonasta eurosta vuoden 2018 maaliskuun lopun 268 miljoonaan euroon. Vuonna 2017 Partnera uudisti oman strategiansa. Tämän uudistusprosessin myötä Partnera on nyt päättänyt aloittaa selvitystyön Hoivatilat omistukseensa liittyvien strategisten vaihtoehtojen osalta.

”Oltuamme Hoivatilojen omistajana läpi Yhtiön merkittävän kasvun ja pörssilistatuksi Yhtiöksi kehittymisen vaiheen, olemme nyt osana normaalia sijoitustoimintaamme päättäneet aloittaa huolellisen selvitystyön vaihtoehtojen kartoittamiseksi omistuksemme osalta”, kommentoi Partneran toimitusjohtaja Jari Pirkola.

Partnera on antanut Skandinaviska Enskilda Bank AB (Publ), Helsingin sivukonttorille toimeksiannon aloittaa yllämainitun selvitystyön tekemisen.

Lue tiedote pdf-muodossa.

Tilaa Partneran uutiskirje sähköpostiisi!

Ajankohtaista tietoa Partnerasta muutaman kerran vuodessa