Partnera on neljässä vuodessa ottanut aimo harppauksen kiertotalouden ja puhtaan energian yhtiönä - Jari Pirkolan viides vuosi toimitusjohtajana käynnistyy

ti 28. joulukuuta 2021 10.50.00

 
Viides vuosi kestävän kehityksen ja vaikuttavuussijoittamisen yrityksenä on käynnistynyt. Neljän vuoden aikana on tapahtunut mittava määrä asioita – toimitusjohtaja Jari Pirkolan luotsaama Partnera on kasvanut kahden hengen vahvuisesta yhtiöstä lähes 300 työntekijän konserniksi. Vuoden 2021 aikana Partnera on tehnyt kaksi yritysjärjestelyä. Hankkimalla kiertotaloutta ja kestävää kehitystä edistävää liiketoimintaa, sillä on toimintaa nyt jo kymmenessä eri maassa.
 

Työ, jolla on merkitystä

 
Kun Jari Pirkola neljä vuotta sitten astui toimitusjohtajan kenkiin, oli osoitettava, että Partneran strategialla ja tavoitteilla on paikka suomalaisessa ja kansainvälisessä liike-elämässä.

- Oma urani on hyvin kansainvälinen, mutta en näe kansainvälistä liiketoimintaa itseisarvona, vaan se on seurausta siitä, että on tuotteita, osaamista ja palveluita, joita kansainvälinen markkina haluaa.

Vuonna 2018 Partnera osti enemmistön Suomen suurimmasta kierrätyslasin käsittelijästä ja vaahtolasin valmistajasta Uusioaines Oy:stä yhdessä Suomen Teollisuussijoituksen kanssa. Perheyhtiönä toiminut Uusioaines oli mielenkiintoinen yhtiö, joka kiertotalouden edelläkävijänä sopi Partneran strategiaan. Se oli lisäksi alan ainoa teollinen toimija Suomessa ja teki kannattavaa, vaikka ei niinkään kasvavaa, liiketoimintaa.

- Näimme yhtiössä valtavasti potentiaalia ja uskoimme, että tuotteet ovat sellaisia, joilla on kysyntää tulevaisuudessa. Kierrättäähän yhtiö pelkästään Suomessa vuosittain lähes 100 000 tonnia lasia. Määränä se vastaa noin 55 kilometriä pitkää rekkajonoa, Pirkola laskeskelee.

- Teimme jo ennen Uusioaineksen yritysjärjestelyä taustatyömme hyvin ja heti seuraavana vuonna 2019 laajensimme toimintaa hankkimalla ruotsalaisen Hasoporin. Vuonna 2021 jatkoimme laajentamista norjalaisen Glasoporin ostolla.

Muutamassa vuodessa Uusioaineksesta on muodostunut Foamit-konserni, jolla on tytäryhtiöt kolmessa maassa, neljä tehdasta ja vahvat tulevaisuuden näkymät lasinkierrättäjänä ja vaahtolasin valmistajana. Vaahtolasi on hiilijalanjäljeltään luokkansa alhaisin kevenne- ja eristemateriaali infra- ja rakennusalalle. Foamitin valmistamaa vaahtolasia löytyy muun muassa Suomessa Vt 12 Lahden eteläisen kehätien sekä E18 Turun kehätien rakenteista, Ruotsissa Götan kanavan penkereistä ja Norjassa Oslon keskustan ulkoilualueen perustuksista.

  

Ilma puhdistuu Bosnia-Hertsegovinassa ja monessa muussa maassa
  

Partneran strategian mukaan kestävän kehityksen ytimessä on kiertotalous ja sen mukanaan tuoma olemassa olevien resurssien hyödyntäminen niin pitkälle kuin mahdollista. Toisena on energia. Samalla tavalla kuin Uusioaines, KPA Unicon löytyi yritysjärjestelykohteeksi verkostokumppaneiden kautta ja KPA Unicon erottui toiminnallaan muista energia-alan yrityksistä.

- Keväällä 2021 ostimme enemmistön KPA Uniconista. KPA Unicon oli perheomisteinen yhtiö, joka oli 30 vuoden aikana toimittanut noin 2 000 energiaratkaisua. Vuosien saatossa yhtiön ratkaisut ovat kehittyneet ja tänä päivänä yhtiö toimittaa puhtaan energian ratkaisuja. Näimme, että yhtiön osaamisella on selkeä paikka energiajärjestelmien muutoksessa, joten potentiaalia on paljon.

KPA Unicon on suunnitellut ja toimittanut lämpö- ja voimalaitoksia lähes 30 maahan. Viimeisimpiä toimituksia on voimalaitos maailman saastuneimmaksi kutsuttuun Zenican kaupunkiin Bosnia-Hertsegovinaan teräsjätti ArcelorMittalin tehtaalle. KPA Uniconin toimittama voimalaitos käyttää polttoaineenaan terästehtaan koksi- ja masuunikaasuja, mikä vähentää merkittävästi tehtaan päästöjä.

- Zenican laitos on hyvä esimerkki siitä, miten KPA Uniconin toimittaman ratkaisun myötä hiilidioksidipäästöt vähenevät huomattavasti, tässä tapauksessa vuositasolla laskennallisesti jopa 200 000 tonnia. Tämä taas vaikuttaa merkittävästi ja suorasti kaupungin ilmanlaatuun ja sen asukkaiden elämään. Vastaavasti Uudessa-Seelannissa käynnissä oleva toimitus mahdollistaa meijerijätti Danonen hiilivoimasta luopumisen höyryntuotannossa uuden biovoimalaitoksen myötä.

   
Partnera pyrkii tekemään asioita uudella tavalla
 

Oululaisen Partneran vuonna 2017 laadittu perusstrategia on kantanut jo pitkälle – Partnera halusi kasvaa tuomalla uusia yhtiöitä konserniin. Pirkolan tavoitteena oli jo silloin kehittää yhtiöiden liiketoimintaa pelkän omistamisen lisäksi.

- Olen arvopohjaltani ihminen, jonka mielestä työnteko palkitsee, ja arvostan, että ihmiset sitoutuvat tavoitteisiin. Heille pitää myös antaa mahdollisuus onnistua työssään. Yksi päätehtävistäni Partnerassa on olla kumppani ja auttaa yhtiöidemme johtoa kasvamaan ja kehittymään. Ihmiset ovat kuitenkin yhtiöissä ne, jotka tekevät tuloksen.

Pirkola kehuu 300 hengen vahvuiseksi kasvanutta henkilökuntaa, joka tekee työtä suurella sydämellä ja hienolla ammattitaidolla.

- Meidän täytyy olla hereillä ja miettiä, miten voimme huomenna olla parempia kuin tänään. Pyrimme siksi kehittämään itseämme ihmisinä ja sen kautta ammattilaisina ja viemään yhtiöitä eteenpäin.

Vaikka Partneralla on takanaan 140 vuotta yrityshistoriaa, se pyrkii olemaan pikkuisen erilainen markkinassa ja tekemään asioita uudella tavalla – sparraamalla ja tukemalla liiketoimintoja sekä olemalla yhtiö, joka taloudellisen tuoton rinnalla synnyttää tietoisesti myönteisiä ja mitattavia vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kestävän kehityksen huomioiminen ja vaikuttavuuden hakeminen ovat olleet johtoajatuksena Partneran liiketoiminnan rakentamiselle jo pitkään.

- Globaali toimintaympäristö tukee tätä valintaa ja olen ylpeä siitä, että työllä, jota teemme, on oikeasti merkitys. Meidän ratkaisuillamme parannetaan kierrätysastetta, estetään jätteen syntymistä tai pienennetään hiilidioksidipäästöjä. Me voimme auttaa isoja globaaleja asiakkaita heidän tavoitteidensa saavuttamisessa.

Viimeisen vuoden aikana Partnera on koronaepidemiasta huolimatta toteuttanut kaksi yritysjärjestelyä ja sitä edeltävänä vuotena listautunut pörssiin. Yrityskaupat toivat mukanaan kestävää kehitystä edistävää liiketoimintaa ja tukevat Partneran strategiaa vahvasti.

Pirkola on realisti. Hän toteaa, että KPA Unicon on edelleen integraatiovaiheessa. Lisäksi edessä on myös Glasoporin osalta integraatio. Kolmessa maassa toimivalla Foamitilla on vielä synergiaetuja saavutettavanaan, ja Pirkola näkee omana roolinaan auttaa tytäryhtiöiden organisaatioita onnistumaan tehtävässä.

  

Lisätietoja

Partnera Oyj
Jari Pirkola, toimitusjohtaja
puhelin: +358 400 867 784
sähköposti: jari.pirkola@partnera.fi

Jakelu
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön omat verkkosivut

Partnera lyhyesti
Partnera on kansainvälinen liiketoimintakonserni, joka omistaa kestävää kehitystä edistäviä yrityksiä muun muassa kiertotalous- ja energiatoimialoilla. Luomme toiminnallamme omistaja-arvoa ja kestävämpää tulevaisuutta. Omistamamme yhtiöt tuottavat palveluita ja tuotteita yhteiskunnan tarpeisiin ja vastaavat liiketoiminnallaan toimintaympäristöä muuttaviin megatrendeihin. Olemme omistamiemme yhtiöiden kumppani, ja tavoitteenamme on kehittää yhtiöiden liiketoimintaa ja arvoa pitkäjänteisesti. Rakentaessamme liiketoimintakonserniamme strategiamme mukaisesti olemme myös vaikuttavuussijoittaja, jonka tavoitteena on käyttää pääomaansa sellaisen liiketoiminnan kehittämiseen, jolla voidaan edistää positiivista vaikutusta yhteiskunnassa sekä kestävän kehityksen tavoitteita. Partnera Oyj on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. www.partnera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi!