Norjalaisen Glasopor AS:n yrityskauppa 2021
Partnera-konserniin kuuluva lasinkierrätys- ja vaahtolasinvalmistusyhtiö Foamit Group osti syyskuussa 2021 norjalaisen Glasopor AS:n. Yrityskauppa on Foamit Groupin kasvustrategian mukainen, ja se vahvistaa Foamit Groupin asemaa Pohjoismaiden merkittävimpänä vaahtolasinvalmistajana ja yhtenä alan suurimmista toimijoista maailmanlaajuisesti. Yrityskaupan myötä Foamit Group toimii Suomen, Ruotsin ja Tanskan lisäksi myös Norjassa.
Vuonna 2002 perustetulla Glasoporilla on Norjassa kaksi vaahtolasitehdasta, toinen Skjåkissa ja toinen Fredrikstadissa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oslossa ja yhtiöllä on 34 työntekijää. Glasoporin asiakkaat ovat pääasiassa erilaisia rakentamisen toimijoita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 123 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 11,5 miljoonaa euroa.
Yhtiötiedotteet
Lisätietoa
KPA Unicon Group Oy:n yrityskauppa 2021
Partnera laajentaa liiketoimintakonserniaan hankkimalla puhtaan energiantuotannon ratkaisujen toimittajan KPA Unicon Group Oy:n toukokuussa 2021. Yrityskauppa tukee Partneran strategian mukaista tavoitetta omistaa kestävää kehitystä edistäviä yrityksiä muun muassa kiertotalous- ja energiatoimialalla.
Kaupan seurauksena Partnerasta tulee KPA Uniconin pääomistaja 70 prosentin omistusosuudella, ja yhtiön perustanut Kovasen perhe jatkaa KPA Uniconin vähemmistöomistajana 30 prosentin osuudella sijoitusyhtiönsä Prounicon Oy:n kautta. Yhtiössä 37 prosentin osuudella omistajana toiminut sijoitusyhtiö Canelco Capital Oy luopui omistuksestaan kaupan yhteydessä.
Vuonna 1990 perustetulla KPA Uniconilla on pitkä kokemus kansainvälisistä laitostoimituksista. Se kehittää ja toteuttaa avaimet käteen -periaatteella energiantuotantolaitoksia, modernisoi, huoltaa ja operoi olemassa olevia laitoksia sekä tarjoaa energiantuotannon kapasiteettia palveluna. KPA Uniconin asiakkaisiin kuuluu maailmanlaajuisesti toimivia teollisuusyrityksiä sekä kansainvälisiä ja paikallisia energiayhtiöitä. Yhtiön pääkonttori ja tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, ja sillä on henkilöstöä myös Bosnia-Hertsegovinassa, Chilessä, Espanjassa, Kroatiassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiöllä oli vuoden 2020 lopussa yhteensä 202 työntekijää.
Yhtiötiedotteet
18.5.2021
Partneran KPA Uniconin hankintaa koskeva yrityskauppa on toteutunut