Sijoittaja julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa

Partnera Oy sijoittaa aktiivisesti julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa toimiviin yrityksiin. Näitä yrityksiä on jatkuvasti enemmän, sillä etenkin kunnat yhtiöittävät toimintojaan tai luovuttavat niitä yritysten hoidettaviksi. Partnera työskentelee omistamiensa yritysten osaavana kumppanina. Se tukee omistuskohteidensa kehittymistä, nostaa niiden arvoa ja samalla omaa omistaja-arvoaan.

Arvon kasvattaja

Partnera kasvattaa omistustensa arvoa ja luo myös arvoa omille omistajilleen.

Rajapinta

Sijoituskohteita Partnera hakee julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnasta.

Murrostoimialat

Ennen kaikkea Partneraa kiinnostavat murroksessa olevat toimialat.

Tiedotteet

Lue viimeisimmät uutisemme ja taloudelliset raporttimme alta.

Partneran arvokatsaus 8/2019

Yhtiöstä riippumattomalla ulkopuolisella taholla teetetty arvokatsaus päivitetään ja julkaistaan yrityksen verkkosivulla muutaman kerran vuodessa.

Partnera Oy:n puolivuosikatsaus 1 - 6/2019

Partnera-konsernin liikevaihto oli 8,6 miljoonaa euroa ja konsernin tulos noin 9,1 miljoonaa euroa ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja. Konsernin oma pääoma oli noin 1,99 euroa osakkeelta.

Uusioaines and Hasopor to form Europe’s leading manufacturer of foam glass

Partnera Glass Recycling acquires Swedish Hasopo

Yhteystiedot

Postiosoite

Kauppurienkatu 12 A
90100 Oulu

info@partnera.fi

Käyntiosoite

Kauppurienkatu 12 B
90100 Oulu

Osakeasiat

osakeasiat@partnera.fi

puh. (08) 313 3410
arkisin klo 9 – 11 ja 12 – 14
Suljettu 16. - 23.9.2019.